torstai 19. marraskuuta 2015

Ruusuja joululahjoiksi

Yksi lahjaidea on minulla ollut tuolla ajatusten perukoilla jo tosi pitkään ja olen jopa aloitellut sitä jo aikaa sitten. Nimittäin sytykeruusut. Munakennoista väkerretyt ruusut ovat tosiaan odottaneet rasiassa jo pidemmän aikaa, mutta jotenkin niitä en vain ole saanut loppuun asti tehtyä. Nyt kun vihdoin muistin hommata kirpparilta kattilan varta vasten tätä varten, niin pääsin hommiin. Ja sehän oli hurjan kivaa. Näitä sitten pyöräyttelin usemman ja aikaakaan se ei vienyt juuri mitään. Enin aika meni steariinin sulamista odotellessa. Nyt on sitten paketit äidille, lapsen kummeille ja yhdelle isotädille.
Kennoruusut
Steariinikeitto
Valmiita ruusuja jähmettymässä. 

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Ikean jakkaran uusi elämä

Näitä on niin kiva tuunailla. Varsinkin kun aloituskustannus on niinkin pieni kuin 9,90€. (Bekvam porrasjakkara ikeasta)

BEKVÄM Porrasjakkara IKEA Massiivipuuta, kestävää luonnonmateriaalia. Helppo siirrellä ylimmässa portaassa olevan kädensijan ansiosta.
Eli tästä lähdettiin
Alla kuultomaali (myöskin ikeasta) turkoosina. Päällä tapettiliimalla ihanaa Pip studion tapettia. Lopputuloksena kaunis ja varmasti ainutlaatuinen ja oman näköinen jakkara. 

Lopputulos

Yksi löytyy vielä kotoa tuunaamatta. Mitähän kivaa sille keksisi...