maanantai 25. marraskuuta 2013

Kurssi käyty ja paljon opittu

Kaikki neljä työtä tuli valmiiksi kunnialla. Täytyy sanoa, että kunnioitukseni mammoja ja mummoja kohtaan jotka näitä kankaita loihtivat jos jonkinlaisia, nousi valtavasti. Töiden teossa ja suunnittelussa (varsinkin) tarvitsee jopa matemaattisia kykyjä. Ja erilaisten kuvioiden hahmottaminen paperilla ja ja mitä ne tulevat olemaan kankaalla, ei ole todellakaan helppoa. Mitä tulee itse kutomiseen, siinä vasta taitoa tarvitaan, jotta osaa paukuttaa luhaa oikealla tavalla. Jokaisessa kankaassa kun on oma tyylinsä. Maton kutomisessa se oli kaikkein yksioikoisinta, mutta myös raskainta. Kyllä sai allit kyytiä kun kahden metrin matkan mattoa kudoin. Nyt on kyllä mattoluku kotona täynnä, ainakin joksikin aikaa.

Tässä tulokseni, vielä tosin puilla kieputettuna. Vaikka kurssi loppu onkin, saa jokainen kurssilainen tehdä kaikki neljä työtään loppuun ja siksi omat työni ovat vielä odottamassa muitten valmistumista. Hikipinkona kun piti kaikki työt tehdä ekojen joukossa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti